Tekstit

Maailman uskonnot ja nuket

Kuva
  Lukion " Monikulttuurinen käsityö" oli tänä keväänä aiheeltaan uskonnollinen. Kurssityönä piti valmistaa nukke, joka ilmentää jonkin uskontokunnan piirteitä vaatteissa tai hahmossa. Kurssin tuotokset olivat moninaisia; Elviksestä Joosefiin, shamaanista materialistiin, hevaristä viikinkeihin. Kolmiulotteinen tekeminen koettiin haastavaksi, mutta omia ideoita päästiin toteuttamaan todella laajassa mittakaavassa. Materiaalit olivat uusia ja vieraita, kokeilut, yritykset ja erehdyksetkin johdattelivat meitä pitkin kurssia. Nuket olivat pitkästä aikaa mieluisia tuotteita.

Muotia ja maalauksia kevätjuhlassa

Kuva
  8 luokan valinnaisen ryhmän " rippijuhlamekot " pääsivät esittäytymään kevätjuhlassa koko koululle. Kuvaesitys koostui 7 luokan maalauksista ja 8. luokkalaisen Veera Säteen ottamista muotikuvista.

Täydelliset kinnasneulalapaset

Kuva
Lankatekniikoiden kurssilla opiskelimme yhteisesti, vanhoja, jo osittain unohdettuja tekniikoita. Ida päätti tutustua ja opiskella kinnasneulatekniikan perusteellisesti. hän tutustui kahteen vanhaan rouvaan, jotka olivat alansa taitajia ja heidän ohjauksessaan oppi tekniikan loistavasti.

Matka Hollantiin

Olemme olleet kolme paivaa perilla taalla Hollannin kumppani koulussa. Talla hetkella on meneillaan tyopaja, jossa kirjoitetaan lyhyt naytelma ja kaannetaan se suomeksi ja hollanniksi. Aamupaivalla piirsimme pienia kolmiulotteisia esineita huomista Amsterdamin retkea varten. Olemme menossa Rembrantin talolle, jossa meille on jarjestetty grafiikan tyopaja ja luonnokset on nyt valmiina. Jos haluat tutustua yhteistyokouluumme niin tassa on heidan kotisivunsa linkki: Maasland College, Oss, Holland

Fashion designer

Kuva
    7 luokan kirjallinen tehtävä: 1. Esittele ihailemasi suomalainen tai ulkomaalainen muotisuunnittelija. 2. Esittele suunnittelijan tuotteita ja niiden erityispiirteitä. 3. Kerää henkilöön ja hänen tuotteisiinsa liittyviä kuvia ja tee niistä esite. Esimerkkinä Henryn ja Darjan valitsema Prada.

5 luokan vaihtojakso

Kuva
  Koulussamme 5-6 luokilla valitaan painotettava käsityölaji: tekninen tai tekstiili. Molempina lukuvuosina järjetetään vaihtojakso toiseen käsityölajiin. Tekstiilin ryhmä teki teknisessä käsityössä puusta valaisimen kehikon ja maalasi tai lakkasi sen. Tekstiilin tunneilla teimme varjostinkankaan, kuvioiden sitä päällike- ja alikeompelulla. Esimerkkinä kuvassa on Danielin tekemä pallovarjostin. Daniel ompeli lempilajiensa pallot kankaalle.

Rakkaus teemalla

Kuva
  DILA julisti 140-vuotis juhlavuoden kunniaksi kuvataidekilpailun teemalla "RAKKAUS". Osallistuimme kilpailuun muutamalla lukiolaisen tekemällä RAKKAUS-työllä. Kilpailussa sai kunniamaininnan Isa Koskinen Sydän-kynnysmatto. Matto on toteutettu helmipoiminnalla terapiaverkkokankaalle. Materiaalina siinä oli matonkude ja poppanakude. Pohja on kovetettu laimennetulla Eri Keeper- liuoksella. Tausta on myös vuoritettu puuvillakankaalla. ONNEA ISA!!!